Jäsenet

Peppi-konsortion toiminnan keskiössä ovat sen jäsenet, avoimuus ja yhdessä tekeminen; Järjestelmäkokonaisuutta kehitetään käyttäjälähtöisesti, sillä sen versiot suunnitellaan jäsenorganisaatioiden asiantuntijaedustajien toimesta. Kysymyksiä ja ratkaisumalleja jaetaan kuukausittaisissa Sisällöllisen- ja Teknisen työryhmien kokouksissa sekä pienempien, erikseen kokoontuvien työryhmien tapaamisissa mm. liitännäisten kehittämiseen liittyen. Konsortion vuoden kohokohta on Peppi-kesäpäivät, jolloin konsortion jäsenet tapaavat kasvokkain ja kuulevat toistensa kuulumisia esitelmien muodossa sekä jakavat tietotaitoaan työpajoissa. Myös kesäpäivät järjestetään jäsenten toimesta, jolloin kaikki saavat vaikuttaa päivien sisältöön.

Peppi-järjestelmäkokonaisuuden oikeudet suomalaisella koulutussektorilla omistavat Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy ja Tampereen ammattikorkeakoulu Oy.

Konsortion toimijoiden vastuut ja velvollisuudet

  • Peppi-konsortio hallinnoi ainoastaan ohjelmistokokonaisuuden lähdekoodeja ja dokumentaatioita. Lähdekoodeista voidaan koostaa joko käyttäjäorganisaation tai kaupallisen toimijan toimesta ohjelmiston osien tai laajempien kokonaisuuksien asennustiedostoja.
  • Peppi-konsortio ei vastaa ohjelmistojen käyttöönottoprojekteista, käyttötuesta, asennuksista, integraatioista tai palvelinten ylläpidosta. Nämä palvelut korkeakoulut toteuttavat itse tai hankkivat kolmannelta osapuolelta.
  • Konsortion jäsenet voivat tarjota käyttötukea, ohjelmistokehitystä sekä muita tuki- ja ylläpitopalveluita omana toimintanaan.
  • Konsortion jäsenorganisaatiot vastaavat itse siitä, että osallistuvat aktiivisesti konsortion toimintaan (käytännössä sisällöllisen ja teknisen ryhmän kautta) ja ottavat osaa esimerkiksi järjestelmäkokonaisuutta koskeviin päätöksiin.
  • Toiminnanjohtaja vastaa konsortion toiminnan päivittäisestä johtamisesta, uusien asiakkaiden hankinnasta, sopimusasioista sekä markkinoinnista.

Ammattikorkeakoulut

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy

Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Se kouluttaa kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä.

Metropolia muodostaa yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat ja joka synnyttää oivalluksia ja osaamista työhön ja hyvinvointia elämään. Metropolia on vastuullinen kumppani ja korkeakoulutuksen uudistaja, joka yhteistyössä löytää uusia ratkaisuja ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Jäsenen kotisivut
Centria-ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Centria-ammattikorkeakoulu Oy

Centria-ammattikorkeakoulun omistaa Centria-ammattikorkeakoulu Oy, jonka osakkaita ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Pietarsaaren kaupunki, Raudaskylän Kristillinen Opisto ry. ja Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry.

Centria-ammattikorkeakoulu Oy:n toimitusjohtaja on rehtori Kari Ristimäki. Ammattikorkeakoulun toimintamalli perustuu prosessiajatteluun. Pääprosessit ovat oppimisprosessi sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan prosessi.

Jäsenen kotisivut
Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Humanistinen ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Humanistinen ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Lahden ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Lahden ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Laurea ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Laurea ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Oulun ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Oulun ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy

Jäsenen kotisivut
Tampereen ammattikorkeakoulu
Jäsenen kotisivut

Tampereen ammattikorkeakoulu

Jäsenen kotisivut

Yliopistot

Åbo Akademi
Jäsenen kotisivut

Åbo Akademi

Jäsenen kotisivut
Hanken School of Economics
Jäsenen kotisivut

Hanken School of Economics

Hanken – en internationell handelshögskola med stark förankring i näringsliv och samhälle

Karen Spens 200x300 webb.jpg

För över hundra år sedan grundades Hanken Svenska handelshögskolan, en av Nordens äldsta handelshögskolor. Idag är Hanken den enda fristående handelshögskolan i Finland. I vår strategi ingår en profilering av högskolan som en genuint internationell och forskningsintensiv handelshögskola som bedriver nära samarbete med näringslivet. Vi erbjuder utbildning på kandidat-, magister- och forskarnivå vid två orter; i Helsingfors och Vasa.

Hankens forskning bedrivs vid samtliga fem institutioner, dock med speciell profilering på fyra utvalda styrkeområden. I många fall representerar våra forskare den absoluta forskningsfronten. Det goda samarbetet med näringslivet återspeglas såväl i gemensamma forskningsprojekt som i den växelverkan högskolans partnerprogram erbjuder, och även i det stöd vi erhåller i vår fundraising.

Hanken är det första universitetet i Finland som infört en utlandsvistelse som en integrerad del av examen. Studenterna erbjuds en unik möjlighet att skapa egna internationella nätverk för livet genom att åka på utbyte eller praktik utomlands. Dessa livslånga kontakter som knyts både vid Hanken och internationellt är något som genomsyrar studierna och bidrar till Hankenalumnernas internationellt sett goda placering på arbetsmarknaden. Genom vår alumnverksamhet garanterar vi också att det nätverk man får med sig från Hanken inte bryts utan breddas och att kontakten till högskolan upprätthålls även efter examen.

Som högskola har Hanken en trygg grund att stå på med ett internationellt anseende som återspeglas i våra internationella ackrediteringar, en sund finansiell bas och våra värdefulla nationella och internationella nätverk som stöd för internationell spetsforskning och konkurrenskraftig utbildning. Vi värdesätter våra partner i den akademiska världen och näringslivet och vinnlägger oss om att forskare och studenter hos oss ska kunna skaffa sig en högklassig utbildning och bygga upp meningsfulla professionella och personliga nätverk.

Karen Spens
Rektor

Inskriptionens tal i Helsingfors av rektor Karen Spens

file type icon Karen Spens’ inskriptionstal 2016.pdf

Jäsenen kotisivut
Itä-Suomen yliopisto
Jäsenen kotisivut

Itä-Suomen yliopisto

Olemme rajoja rikkova, lupaukset lunastava tieteen moniottelija. Tavoitteenamme on, että oppimisympäristömme on ykkönen kaikkien kotimaisten yliopistojen joukossa. Tarjoamme laadukasta koulutusta, jolla on painoarvoa ja pitkäjänteistä vaikuttavuutta.

Olemme yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Opiskelijoita on noin 15 000, ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä.

Kampuksemme ovat Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.

Monialainen yliopistomme tarjoaa opetusta yli 100 pääaineessa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.

Toiminnassamme korostuu monitieteisyys. Keskeiset tieteidenväliset tutkimusalueemme rakentuvat neljän maailmanlaajuisen haasteen ympärille.  Tutkimushaasteina ovat Ikääntyminen, elintavat ja terveys, Oppiminen digitalisoituneessa yhteiskunnassa, Kulttuurien kohtaaminen, liikkuvuus ja rajat sekä Ympäristön muutos ja luonnonvarojen riittävyys.

Tasokkaan opetuksen lisäksi tarjoamme opiskelijoillemme nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Pidämme huolta opiskelijoidemme hyvinvoinnista ja viihtymisestä.

Meillä on laajat kansainväliset suhteet ja verkostot. Tutkija-, opettaja- ja opiskelijavaihto on vilkasta. Kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia on solmittu noin 100 ulkomaisen yliopiston kanssa.

Lisäksi olemme on mukana lukuisissa kansainvälisissä verkostoissa ja alakohtaisissa verkostohankkeissa.

Tuemme verkostojemme kanssa alueen hyvinvointia ja myönteistä kehitystä. Tavoitteenamme on sijoittua maailman 200 parhaan tutkimusyliopiston joukkoon ja vahvoilla tutkimusaloilla 50 parhaan joukkoon.

Yliopistomme on savuton opiskelu- ja työpaikka.

Jäsenen kotisivut
Jyväskylän yliopisto
Jäsenen kotisivut

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistossa yhdistyvät kasvatustieteiden, luonnontieteiden, humanistis-yhteiskunnallisten tieteiden, liikuntatieteiden ja kauppatieteiden korkeatasoinen osaaminen monitieteiseksi kokonaisuudeksi, jonka profiilia yliopiston painoalat vahvistavat.

Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja, aikuiskouluttaja ja koulutusviejä. Liikuntatieteiden kokonaisuus on maan ainoa. Opiskelijarekrytointinsa perusteella Jyväskylä on yliopistoista valtakunnallisin.

Jyväskylän yliopisto tunnetaan vahvasta kansallisesta vastuunotosta ja dynaamisesta toimintakulttuuristaan.

Yliopisto operoi monitieteisesti koko ihmisen elämänkulun ja innovaatioiden ekosysteemin alueella. Teknologiaprofiiliin kuuluvat kiihdytinpohjainen teknologia, nano‐ ja paperinvalmistusteknologia, ICT, hyvinvointi‐, liikunta‐ ja terveysteknologia, opetusteknologia ja musiikkiteknologia.

Jäsenen kotisivut
Oulun yliopisto
Jäsenen kotisivut

Oulun yliopisto

Jäsenen kotisivut
Tampereen yliopisto
Jäsenen kotisivut

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston vahvuus on monialaisuus ja erityisesti yhteiskunnan ja terveyden tutkimus sekä opetus. Yliopisto kasvattaa opiskelijoistaan kansainvälisesti toimintakykyisiä, vastuuntuntoisia akateemisia vaikuttajia ja asiantuntijoita: maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.

Jäsenen kotisivut
Turun Yliopisto
Jäsenen kotisivut

Turun Yliopisto

Monialainen ja moni-ilmeinen yliopisto
Jäsenen kotisivut

Toisen asteen oppilaitokset

Hämeen ammatti-instituutti
Jäsenen kotisivut

Hämeen ammatti-instituutti

TIETOA HAMISTA »

HAMI on toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Ammatillisten perustutkintojen lisäksi HAMI tarjoaa laajaa lisä- ja täydennyskoulutusta.


TIETOA

JohtokuntaOrganisaatioOpiskelijalautakuntaHankkeetVälkky-kumppanuusverkosto

Jäsenen kotisivut
Koulutuskeskus Salpaus
Jäsenen kotisivut

Koulutuskeskus Salpaus

Koulutuskeskus Salpaus on monipuolinen, nuoria ja aikuisia opiskelijoita sekä työelämää Päijät-Hämeessä palveleva oppilaitos.
Kaikkea Salpauksen toimintaa ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriön toisen asteen koulutukselle asettamat tavoitteet, joita ovat muun muassa:
  • koulutuksen työelämäyhteyksien vahvistaminen
  • koulutustarpeiden ennakointi
  • työpaikalla tapahtuvan opiskelun järjestäminen
  • yksilöllisten koulutustarpeiden huomioiminen koulutussuunnittelussa ja toteutuksessa sekä
  • opetushenkilöstön osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen
Jäsenen kotisivut

Kehittäjäjäsenet

Apex Communications Oy
Jäsenen kotisivut

Apex Communications Oy

Apex Communications Oy on ICT-toiminnan kehittämiseen ja projektijohtoon keskittynyt suomalainen konsulttiyritys.

Peppi-konsortion jäsenille tärkeitä palveluita ovat mm. Peppi-järjestelmän tai sen eri osien käyttöönottoprojektien veto, palvelutuotteistus ja toimintaprosessien kehittäminen.

Apex on toteuttanut myös Tilannekuva-palvelun, jonka avulla voi selvittää ICT:n tarjoaman tuen organisaation ydintoiminnoille.

Tilannekuvapalveluun on suunniteltu myös laajennus opetuksen järjestelmien arviointiin.

Jäsenen kotisivut
Caleidon Oy
Jäsenen kotisivut

Caleidon Oy

Caleidon Oy on oululainen opiskelijoiden ja korkeakoulujen arjen helpottamiseen erikoistunut ohjelmistoyritys, jonka juuret ovat Oulun yliopistossa. Caleidonin päätuote on korkeakouluopiskelijoiden asiointisovellus Tuudo, joka yhdistää ja tuo opiskelijan mobiililaitteisiin keskeiset korkeakoulun asiointipalvelut ja muut opiskelijan arjessa tarvittavat toiminnot ja palvelut.

Opiskelijalle Tuudo tarjoaa mm. aina ajantasaisen lukujärjestyksen, ilmoitukset opetusaikojen muutoksista, opintosuoritukset, sekä muita yleisimmin tarvittavia palveluita. Lisäksi Tuudo tarjoaa opiskelijalle kampusravintoloiden ruokalistat, sisätilapaikannuksella toimivan opaskartan sekä muita opiskelijaelämässä tarpeellisia palveluita.

Korkeakoululle Tuudo on nykyaikana välttämätön mobiilikanava, joka tehostaa opiskelijaviestintää, parantaa korkeakoulun imagoa modernin mobiilipalvelun muodossa ja vähentää hallinnollista työtä esimerkiksi unohtuvia ilmoittautumisia ehkäisemällä sekä tarjoamalla opiskelijoille entistä parempia itsepalvelumahdollisuuksia. Tuudo voidaan ottaa käyttöön nopeasti ja vaivattomasti missä tahansa korkeakoulussa. Toteutamme Tuudo-integraation Peppiin ja tarvittaessa muihin tietolähteisiin avaimet käteen -periaatteella.

Jäsenen kotisivut
Cerion Solutions Oy
Jäsenen kotisivut

Cerion Solutions Oy

Turun toimistoME OLEMME CERION

Cerion on toiminnan tehostamisen palveluyritys.

Cerion on edelläkävijä. Se näkyy asiakkaillemme tuoteinnovaatioissamme, toimintatavoissamme ja ammattitaidossamme. Viemme asiat hieman pidemmälle.

  • Perustettu vuonna 2004.
  • 40 osaajaa.
  • Toimeksiantomme jakaantuvat tasaisesti julkishallinnon ja yksityisen sektorin välille.
Jäsenen kotisivut
CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy
Jäsenen kotisivut

CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy on valtion omistama, opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. CSC ylläpitää ja kehittää valtion omistamaa keskitettyä tietotekniikkainfrastruktuuria ja tarjoaa sen avulla kansallisia tietotekniikkapalveluita tutkimuksen, tieto-, opetus- ja tutkimushallinnon sekä kirjastojen, arkistojen, museoiden ja kulttuurin tarpeisiin.

Jäsenen kotisivut
Eduix Oy
Jäsenen kotisivut

Eduix Oy

Palveluja joka lähtöön

Tietojärjestelmiä suurella tunteella ja valtavalla kokemuksella.

Finlaysoninkuja 21 A,  3 krs.
33210 Tampere
Jäsenen kotisivut
Edumate Consulting Oy
Jäsenen kotisivut

Edumate Consulting Oy

Suvereenia ja ihmisläheistä opiskelun, opetuksen ja opintohallinnon kehittämistä​

Korkeakoulujen opiskelun, opetuksen ja opintohallinnon prosessit sekä tietojärjestelmät ovat mukavuusaluettamme.

Kansalliset kehitysohjelmat, korkeakoulujen moninaiset yhteistyöprojektit sekä yksittäisten korkeakoulujen erityiskysymykset ovat kotikenttämme.

Muutetaan yhdessä maailmaa!

Jäsenen kotisivut
iDiD Digital Signage
Jäsenen kotisivut

iDiD Digital Signage

iDiD tekee oppilaitosten viestinnästä vaivatonta ja helposti hallittavaa.

iDiD on infonäyttöjen hallintajärjestelmä, jolla tehdään, päivitetään ja ajastetaan infonäyttöjen sisältöä. Selkeän verkkopalvelun avulla viestintä oppilaille, opettajille ja muulle henkilökunnalle käy helposti ja joustavasti.

Erityisesti oppilaitosten tarpeisiin räätälöidyt integraatiot (Peppi, Wilma, Päikky, Microsof Exchange, Yammer jne.) helpottavat viestintää entisestään mahdollistaen esimerkiksi näytöille automaattisesti päivittyvät ruokalistat tai tilavaraustiedot. Käyttäjäystävällisyytensä ja monipuolisuutensa ansiosta iDiD onkin käytössä jo lukuisissa eri asteen oppilaitoksissa.

Ota yhteyttä, autamme mielellämme tekemään viestinnästä vaivatonta teidänkin oppilaitoksessanne!

Jäsenen kotisivut
Integration House Oy
Jäsenen kotisivut

Integration House Oy

Jäsenen kotisivut
Neuvon Consulting Oy
Jäsenen kotisivut

Neuvon Consulting Oy

Neuvon Consulting Oy on muutoksen läpiviennin ja toiminnan kehittämisen palveluihin keskittynyt yritys.
Meillä on yli 20-vuoden laaja-alainen kokemus opintohallinnon prosessien ja niitä tukevien tietojärjestelmien kehittämisestä.
Peppi-ekosysteemin kehittämisen ja käyttöönottojen tueksi tarjoamme erityisesti seuraavia palveluja:

  • Projektijohtaminen
  • Toimintaprosessien kuvaaminen, kehittäminen ja käyttöönotto
  • Organisaatiorakenteiden, sisäisten vastuiden, roolien ja pelisääntöjen kehittäminen
  • Tietojärjestelmäpalveluiden vaatimusmäärittely

Koulutustoimialan syvällinen tunteminen mahdollistaa asiakaslähtöisen ja tehokkaan toiminnan kaikilla palvelutarjontamme osa-alueilla

Jäsenen kotisivut
Otaverkko Oy
Jäsenen kotisivut

Otaverkko Oy

Otaverkko Oy on IT-alan asiantuntija- ja palveluyritys.
Meiltä voit hankkia virtuaalipalvelimet, dedikoidut palvelimet tai kapasiteettipalvelut.

Otaverkon konesalipalvelu, palvelinylläpito ja tietoturvapalvelu varmistavat aina toimivan palvelinympäristön.

Laadukkailla tietoliikenneratkaisuilla takaat palveluiden saavutettavuuden ja tarjonnan.
Oli sitten kyseessä IT-ulkoistus tai yksittäinen tietotekniikkaan liittyvä palvelu, voimme toteuttaa sen organisaatiollesi.

Jäsenen kotisivut
Pulsen Integration Oy
Jäsenen kotisivut

Pulsen Integration Oy

Pulsen Integration Oy :n erikoisosaamista ovat modernit, nopeasti käyttöönotettavat identiteetin- ja pääsynhallinnan ratkaisut ja palvelut. Asiantuntijamme auttavat sinua oikean kokonaisuuden määrittelyssä ja palvelun käyttöönotossa. Ratkaisualueita ovat automaattinen käyttöoikeuksien hallinta, tietoturva ja vaatimustenmukaisuus sekä IT-operaatioiden hallinta ja automatisointi.

Olemme toteuttaneet identiteetin- ja pääsynhallinnan hankkeita eri kokoisille yrityksille ja organisaatioille. Asiakkaitamme Suomessa ovat mm: Centria ammattikorkeakoulu, CSC-Tieteellinen laskenta, Tikkurila ja Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus.

Jäsenen kotisivut
Sebitti Oy
Jäsenen kotisivut

Sebitti Oy

Sebitti Oy on ohjelmistotalo jonka päätuotteita ovat Reportronic-ohjelmiston lisäksi ohjelmistotuotekehityspalvelut ja ohjelmoinnin projektityö. Sebitti Oy toimii useiden ohjelmistotuotetalojen ns. ulkoistettuna ohjelmointiteknisenä ratkaisukumppanina ja ohjelmointiosastona. Ohjelmointipalveluiden lisäksi yritys tarjoaa tekemilleen töille ylläpidon, käyttötuen, testauspalvelut sekä sovelluspalvelut.

Sebitti Oy on Microsoft Gold Certified partneri (Mobility solutions ja ISV/Software solutions kompetenssit) ja on suunnitellut sekä toteuttanut useita haastavia tuotekehitysprojekteja Microsoft .NET ympäristöllä mm. iLoq Manager lukitusjärjestelmän sovellusarkkitehtuurin ja toteutuksen. Mobiilisovelluskehityksessä voidaan tarjota ratkaisut usealle eri alustalle iOS, Windows Phone ja Android.

Reportronic- ohjelmiston kehittämisen sekä ylläpidon Sebitti Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen yhteistyössä eri asiakkaiden kanssa. Järjestelmä on käytössä useilla ammatti- ja korkeakouluilla sekä yliopistoilla.

Jäsenen kotisivut
Tieto Oyj
Jäsenen kotisivut

Tieto Oyj

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet.

Jäsenen kotisivut
Vincit Oy
Jäsenen kotisivut
Workseed
Jäsenen kotisivut

Perustajajäsenet

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Jäsenen kotisivut

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy

Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Se kouluttaa kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä.

Metropolia muodostaa yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat ja joka synnyttää oivalluksia ja osaamista työhön ja hyvinvointia elämään. Metropolia on vastuullinen kumppani ja korkeakoulutuksen uudistaja, joka yhteistyössä löytää uusia ratkaisuja ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Jäsenen kotisivut
Tampereen ammattikorkeakoulu
Jäsenen kotisivut

Tampereen ammattikorkeakoulu

Jäsenen kotisivut